ReWi Visions -hanke on Euroopan paras!

ReWi Visions on valittu parhaaksi hankkeeksi Euroopan maaseutuverkosto ENRD:n järjestämässä Rural Inspiration Awards -hankekilpailussa. ReWi Visions valittiin parhaimmaksi hankkeeksi vihreä tulevaisuus -kategoriassa. Tämä oli vasta toinen kerta, kun suomalaishanke yltää kilpailun voittoon. RIA-kilpailuun tuli yli 120 ehdokkuutta 22 eri maasta, joista kahdeksan Suomesta. Finaaleihin valittiin kolme suomalaista hanketta.

ReWitellen -käsikirja – kattava työkalupakki kiertotalousosaajien valmentamiseen

Maailma odottaa kipeästi ongelmanratkaisijoita, jotka pyrkivät kääntämään kohtaamamme haasteet mahdollisuuksiksi. Kiertotalous on konkreettinen keino vastata aikamme globaaliin ilmastonmuutoshaasteeseen Koulutusorganisaatiot ovat murroksen eturintamassa, kun tarve suuntaa erityisesti kiertotalous- ja kestävyysosaamisen kehittämiseen. Tarvitsemme siis resurssiviisasta tulevaisuus ajatelua – yhdessä rewitellen!

Jyvässeudun 4H-yrittäjille kiertotalousyrittäjyys on tarjonnut tavan yrittää ja elää omien kestävien arvojen mukaisesti. Uusia kiertotalousteemaisia yrityksiä on perustettu vuonna 2020 ennätysmäärä. Muuramen lukion ja Pembrokeshire Collegen opiskelijat tutustuivat kiertotalouden ja työelämän yhteenliittämiseen yhteisen nuorisovaihtoprojektin kautta 2019-2020. Nuorten kokemukset kiertotalousyrittäjyydestä on koottu ReWitellen-käsikirjaan.

ReWi tulee sanoista Resource Wisdom, eli resurssiviisaus.

Käsikirja on tarkoitettu sinulle, joka haluat olla suunnannäyttäjä ja rakentaa kestävää tulevaisuutta yhdessä nuorten kanssa.

ReWitellen -käsikirja sisältää

  • testattuja menetelmiä kestävän kehityksen ja yrittäjyyden edistämiseksi
  • työkaluja valmennusten suunnitteluun ja ohjaamiseen
  • pohjustusta kiertotalouteen ja sen merkitykseen opetussektorille ja nuorisotoimijoille
  • inspiraatiota esimerkeistä nuorten perustamista yrityksistä

ReWitellen -käsikirja avaa mahdollisuuden merkitykselliselle dialogille nuorten kanssa tulevaisuuden maailmasta. Se toimii kiertotalouteen liittyvien valmennuksien ja kurssien järjestämisen oppaana. Käsikirjan työkalupakki sopii sovellettavaksi eri koulutusaloilla sekä järjestökentällä.

Mitä kiertotalous tarkoittaa omassa opetustyössäni? Millä lailla opetus, oppisisällöt ja menetelmät tulisi uudistaa vastaamaan kiertotalouden periaatteita?  JAPA ry toteutti Kiertotalousyrittäjyyden edistäjät – koulutuksen, jossa pyrittiin löytämään vastauksia näihin kysymyksiin. Koulutus toteutettiin 17.11.2021-9.2.2022. Koulutus oli Opetushallituksen rahoittama opetushenkilöstön täydennyskoulutushanke, joka oli suunnattu ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä koulutusorganisaatioiden kehittäjille.

Kiertotalousyrittäjyyden edistäjät -koulutuksen yhteiskehittämisen tuloksena syntyi Kiertotalousyrittäjyyden Canvas, joka on uuden liiketoiminnan kehittämisen, arvioinnin ja visualisoinnin työkalu. Työkalun testaus ja kehitystyö jatkuu edelleen kehittäjien toimesta.

Canvas huomioi kiertotalouden periaatteet. Se sisältää kysymyksiä, joiden avulla yritys voi kestävää ja vastuullista liiketoimintamallia rakentaa. Ammatillisessa koulutuksessa työkalua voidaan käyttää liiketoiminnan tutkinnon osissa ja yrityskurssilla. Se antaa opiskelijoille viitekehyksen ja rakenteen, jonka avulla liiketoimintasuunnitelma voidaan kestävästi suunnitella.

Katso videot – mitä kiertotalousyrittäjyys merkitsee nuorille? ReWi Visions -hankkeen videoille on koottu hankkeeseen osallistuneiden nuorten ja heidän kanssaan toimivien ajatuksia kiertotaloudesta. Videoilla Jyvässeudun 4H-yrittäjiä kertoo oman kiertotaloustarinansa. Voit hyödyntää videoita opetuksessa.

  • Video 1: Mikä ihmeen kiertotalous? / What is circular economy? (Choose English from settings)
  • Video 2: Miten yrityksessä voi huomioida kiertotalouden? What can I do with circular economy in my business? (Choose English from settings)
  • Video 3: Mentoritoiminta kiertotalousyrittäjyydessä / Mentoring in circular economy entrepreneurship (Choose English from settings)
  • Video 4: Kiertotalous on kaikkialla! / Circular economy is everywhere! (Choose English from settings)
  • Video 5: Kiertotalous – tulevaisuus tehdään tänään / Circular economy – The future is made today (Choose English from settings)

Kuinka valmennan nuoria kiertotalousosaajiksi? – ReWi -toimintamalli

ReWi -toimintamalli on valmennuksellinen työkalupakki kestävän kehityksen ympärille rakentuvien koulutusten ja valmennusten suunnitteluun ja toteutukseen. Toimintamalli sisältää menetelmiä, jotka ovat sovellettavissa niin järjestökenttään kuin eri oppilaitoksiin.

ReWi -toimintamallin tarkoitus on kehittää nuorten kiertotalousosaamista monialaisesti sekä yrittäjyyteen liittyviä tiimi-, innovointi- ja tuotekehitystaitoja. Tiimivalmennuksena toteutettava se tukee prosessioppimista ja yhteisöllisyyttä sekä vahvistaa työelämässä tärkeitä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Näitä taitoja vahvistamalla tuetaan nuoren yrittäjävalmiuksia ja yritystoiminnan menestyksellistä kehittämistä kestävällä tavalla. Toiminta lisää luontevalla tavalla nuoren työelämäyhteyksiä ja verkostoja. Tutustu erilaisiin valmennusmetelmiin ReWitellen -käsikirjan avulla.

ReWi -toimintamallin hyödyt

ReWitellen -käsikirja ohjaa nuoria yrittäjälähtöiseen toimintaan ja luo perustukset elinikäiselle oppimiselle. Käsikirjassa esitetty malli valmentaa nuorille kykyjä, jotka tukevat heitä muuttuvan maailman kohtaamisessa.

  • Synnyttää uusia kiertotalouteen liittyviä ideoita, joilla on liiketaloudellisia menestymismahdollisuuksia joko harrastepohjaisena, sivutoimisena tai päätoimisena yrittäjyytenä.
  • Parantaa olemassa olevien yritysten kestävyyttä ja vaikuttavuutta, jotka vahvistavat toimintaa ja luovat edellytykset menestyvän yritystoiminnan aloittamiseen.
  • Tiimivalmennus synnyttää monialaisen tiimiyrittäjyyden mahdollisuuden kiertotalouteen.
  • Innostaa tekemiseen ja oppimiseen, jossa luovuus, ongelmanratkaisukyky, vuorovaikutustaidot ja empatia vahvistuvat.

Sinun ei tarvitse olla kiertotalouden asiantuntija, kokenut valmentaja tai kiertotalousyrittäjä voidaksesi hyödyntää käsikirjaa nuorten kanssa toimiessa. Käsikirja on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat edistää kestävää kehitystä ja perehtyä kiertotalousajattelun hyötyihin. Sen kautta voi oppi uutta kiertotaloudesta ja löytää tulevaisuuden ongelmia ratkovia ideoita yhdessä nuorten kanssa. Lue valmentajan mietteitä ReWitellen -käsikirjasta.

Yhteistyössä