Perinteiset Heijastinpysäkit avautuvat jälleen!

Perinteiset Heijastinpysäkit avautuvat jälleen!

Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään lauantaina 1.10. Heijastinkauden alkaessa aukeavat myös Liikenneturvan ja JAPA ry:n organisoimat heijastinpysäkit Jyväskylässä. Heijastinpysäkkien teemana on kierrätys – eli niihin voi tuoda kotoa ylimääräiset heijastimet tai ottaa mukaansa heijastimen, jos sellainen puuttuu itseltä.

Heijastimien kierrätyspysäkit aukeavat Jyväskylässä perjantaina 30.9. aamupäivällä ja ovat avoinna 7.10. saakka. Pysäkit sijaitsevat Kinakujan sillalla, Ylistön sillalla sekä Köyhälammen edustalla pyörälaskurin kohdalla. Heijastimia pysäkille lahjoittavat mm. JAPA, Liikenneturva, Mustankorkea, Jyväskylän seudun joukkoliikenne sekä JYTaksi.

Liikenneturvan tiedote 29.9.2022: Heijastin käyttöön Jyväskylän heijastinpysäkiltä

Jyväskylän kaupungin tiedote 1.9.2022: Pyöräliityntäpysäkiltä linkkiin – sujuvaa matkaa!

Jyväskylän kaupungin tiedote 1.9.2022: Pyöräliityntäpysäkiltä linkkiin – sujuvaa matkaa!

Jyväskylään valmistui kesäkuussa 11 uutta pyöräliityntäpysäkkiä eri puolille kaupunkia. Uusia pysäkkejä on muun muassa Palokassa, Mannilassa, Keltinmäessä ja Korpilahdella. Näiden lisäksi Jyväskylässä on muutamia aiemmin rakennettuja pyöräliityntäpysäkkejä. Liityntäpysäkit ovat katoksia, joissa on mallista riippuen runkolukitustelineet 4–26 pyörälle. Liityntäpysäkit on sijoitettu Linkki-paikallisliikenteen pysäkkien yhteyteen. Lisätietoa pysäkeistä löytyy osoitteesta japary.fi/liityntapysakit.

Lue koko tiedote Jyväskylän kaupungin sivuilta!

Jyväskylän kaupungin tiedote 1.9.2022: Pyöräliityntäpysäkiltä linkkiin – sujuvaa matkaa!

Tule meille töihin!

Tule meille töihin!

JAPA rekrytoi!

Tule mukaan hyväntuuliseen kestävän kehityksen tiimiimme! Tarjoamme osa-aikaista työtä ympäristökasvatuksen parissa sinulle, joka

  • osaat olla esillä ja heittäytyä myös draamalliseen rooliin
  • olet tottunut työskentelemään lasten parissa
  • arvostat kestävää elämäntapaa

Kyseessä on määräaikainen, osa-aikainen kampanjatyö, jonka tarkoituksena on kannustaa ekaluokkalaisia joukkoliikenteen käyttöön. Kampanja alkaa syyskuun alussa ja loppuu joulukuussa 2022. Työaika sijoittuu aamupäiviin, noin 10-20 h viikossa. Työtä tehdään pareittain. Palkkaus sopimuksen mukaan tuntityönä, mahdollisuus myös keikkalaskutukseen.  

Tehtävässä on hyötyä aiemmasta työskentelystä tai koulutuksesta lasten parissa. Arvostamme positiivista elämänasennetta, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Työ sopii hyvin opiskelijalle, esim. yhteisöpedagogi- tai opettajaopiskelijalle.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV sähköpostilla minna.kankainen@japary.fi. Laita otsikkokenttään ”Rekry syksy 2022”. Hakuaika päättyy su 21.8.2022.

Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry on jyväskyläläinen kestävää elämäntapaa käytännönläheisesti edistävä, yli 20 vuotta vanha yhdistys. Edistämme kestävää kehitystä erilaisilla projekteilla, hankkeilla ja tapahtumilla. Toimimme tiiviissä yhteistyössä muun muassa alueen asukasyhdistysten, Jyväskylän kaupungin ja Mustankorkea Oy:n kanssa.

Tutustu monipuoliseen toimintaamme
www.japary.fi
JAPA Facebookissa
JAPA Instagramissa

Lisätietoja tehtävästä antaa vs. toiminnanjohtaja Minna Kankainen:
minna.kankainen@japary.fi
tai puhelimitse arkisin klo 9-11 p. 040 593 8541.

Juhon blogi: Laukaan luoteiset kylät

Juhon blogi: Laukaan luoteiset kylät

Taivas repeää ja sataa kaatamalla. Sateen pitäisi rauhoittua muutaman tunnin päästä. Ajattelen että sillon on tosin jo hieman myöhäinen ajankohta. Mieleeni syntyy ajatus iltapalasta Kuusaankosken nuotiopaikalla retken yhteydessä. Ei haittaa, vaikka menisi myöhään. Onhan sitä ennenkin iltahämärässä poljettu tuntemattomilla teillä. Paljastan, etten ole koskaan polkenut Kuusaankoskelta Hitonhaudalle ja Vehniälle. Nyt tulisin tekemään sen!

Lähtisin matkaan ilta-auringon ollessa vielä korkealla. Reitille pystyisi siirtymään linja-autolla joko Laukaaseen tai Tikkakoskelle, josta on muutaman kilometrin matka Vehniästä lähtevälle reitille. Bussi 41 kulkee läpi päivän ilta kymmeneen asti Jyväskylä – Laukaa väliä. Lisäksi bussi 22 kulkee noin keskiyöhön asti Jyväskylä – Tikkakoski väliä. Harkitsen linja-autoa. Se olisi erinomainen vaihtoehto näin illalla liikkuessa.

Päädyn silti pyörään. Poljen siten Jyväskylästä Laukaaseen, niin että ehdin Laukaassa käymään vielä kaupassa. Tämä on hyvä suunnitelma, ajattelen ääneen. Laukaahan on saanut uuden mahtavan pyöräyhteyden Jyväskylästä ja eteneminen on mukavaa uutta pyörätietä pitkin. Autollakin pääsisi Laukaaseen muutamassa kymmenessä minuutissa. Pyörällä menee noin tunti.

Jyväskylästä Kuusankoskelle

Poljen kevyesti Laukaaseen Vihtavuoren kautta. Uutta pyörätietä on mukava painella kohti Laukaata. Matka sujuu yllättävän nopeasti. Pian huomaan jo Laukaan paloaseman historiallisen paloauton tervehtivän yhdessä mäkeen valkoisista kivistä muodostetun LAUKAA taideteoksen kanssa. Ilta on vielä sen verran nuori, että käyn kaupassa hakemassa evästarpeita Kuusaankosken taukopaikkaa ajatellen. Teen ostokset ja suuntaan pohjoiseen kohti kanavaa. Pyörätie kulkee tutusti Peurungan risteykseen, jonka jälkeen jatkan pari kilometriä maantien laitaa Varjolan ja kanavan risteykseen asti. Minulla ei ole mikään hoppu. Pyörittelen mukavasti eteenpäin ja jätän Laukaan keskustan taakseni. Peurungan jälkeinen maantien laita on tuttu monelta Pyöräile kylille -reitiltä, se on hyvin ajettavissa pientareen ansiosta. Pian olenkin jo Varjolan risteyksessä.

Kuusankosken kuohunta jylisee hiljaisen kapean metsän takaa. Olen innoissani näkemään kosken kuohut jälleen! Käännyn kanavan ylittävälle pyörätielle ja mitä näenkään. Koski pauhaa kevyen sillan molemmin puolin ja alajuoksuun on syntynyt uskomattoman näköinen usvaharso. Lokit ja muut linnut pyörivät harson siimeksessä ja tekevät laskuja veteen. Näkymä on keskisuomalaisessa mittakaavassa pysäyttävä. Tunnen ihollani veden kuohunnasta ilmaan kulkeutuvaa raikkautta. Muistan aiemmilta retkiltä välisaaressa sijaitsevan kotoisanoloisen nuotio- ja laavupaikan.

Kurvaan pienen polun alas nuotiopaikalle. Paikka on siistissä kunnossa, joku on tuonut itämaisen maton laavuun tuomaan lisämukavuutta yöpyjille. Tarkastan puuliiterin ja oven takaa paljastuu yllättävä näky – tyhjää täynnä! Ohhoh, paikan puuhuolto on ilmeisesti tauolla. Noh joudun hylkäämään suunnitelman nuotion valosta paikalla, ainakin osittain. Askartelen öljytonnikalapurkin ja paperinpalan avulla itselleni jo armeija-ajoilta tutun ”sissitonnikalan”. Tonnikalapurkin öljyn ja siihen upotetun paperinpalan avulla loihdin itselleni hätänuotion, joka valaisee nuotiopaikkaa suuren öljylampun voimalla. Istuskelen omatekemälläni nuotiolla tovin odotellen liekin sammumista. Lopputuloksena on lämmin tonnikalaeväs. Eväiden jälkeen matka jatkuu. Koskisillan molemmin puolin on alkanut syntyä vedestä nousevaa usvaa, vaikka aurinko on vielä hieman horisontin yläpuolella. Taivaan värit kosken yllä ovat kuin taideteoksesta.

Ilta alkaa

Jatkan Kuusaalta lännen suuntaan jatkuvalla tiellä. Tie on hiekkainen metsätie, joka johtaa Valkolaan. Ohitan Varjolan majoitusalueen. Isot tyylitellyt kyltit ja mökkinimet luovat majoitusalueelle todellista matkailuyrityksen tuntua. Paikka on herkullinen pyörämatkailijan näkökulmasta. Katselen ikkunoista kuultavaa valoa hämärtyvässä rantamaisemassa. Ilmeisesti mökit ovat varattuna. Matka jatkuu syvemmälle metsään. Ohitan Luken eli kalatutkimuslaitoksen. Peurunkajoen varrelle rakennettu tutkimuslaitos on alueen mittakaavassa valtava ja näyttää lähinnä hiihtokeskukselta jyrkän ja jylhän Multamäen kupeessa.

Multamäki nousee maisemassa niin korkealle, että näkymä vuorelle näyttää hieman ulkomaiselta. Järven rannasta kohoava vuori on noin 210 m korkea ja sen rinteillä mutkittelisi erinomaiselle näköalapaikalle vievä luontopolku. Kapea tie kurvaa ihan rannan tuntumaan. Vesirajasta saa erityisen tuntuman vuoren maisemaan. Jatkan matkaa. Huomaan, että viistoittain putoavassa maisemassa tielle on noussut jännittävä usva. Valkoinen usva näyttää kuin valuisi hiljalleen viisteisessä maastossa tien yli hentona harsona. Osittain usvakerros on niin sakea, että joudun tähystämään tien pintaa hieman tarkemmin kuoppien varalta. Päällysteen ja hiekkapinnan laatu on ollut kuitenkin siedettävää. Välillä usva ohenee ja välillä se on pakkautunut tiiviimmin tien ylle. Jatkan matkaa metsätiellä vuorottelevassa näkyvyydessä. Huomaan välillä tiellä loikkivan sammakoita.

Satunnaisissa pihapiireissä on massiivisia parru- ja hirsikasoja siisteissä pinoissa. Tuoksuu metsätaloudelle tyypillinen märkä ja pihkainen tuoksu. Pian myös metsään alkaa piirtymään järjestelmällisyyttä ja suoria puustorivejä. Olen saapunut Valkolaan. Kylässä on suuri, yli 100-vuotias kyläkoulu ja aktiivisena toimiva Valkolan kyläyhdistys, joka järjestää kaikenlaisia tapahtumia. Valitsisin jonkun alueen ihanista uimarannoista takuulla lepopaikaksi, jos aurinko olisi vielä ylhäällä. Valkola on miellyttävä kohde pyöräiltäväksi, vaikka mitään palveluita kylällä ei oikeastaan ole. Aiemmin näkemäni kalatutkimuslaitos on yksi voimakkaimmista alueen työllistäjistä ja itse kylän tunnetuin nähtävyys on Hitonhauta, jonne suuntaisin seuraavaksi.

Hitonhauta

Hitonhauta on jääkauden aikana muodostunut rotko Valkolan koululta noin 5 km päässä. Rotko on hyvin vaikuttava näky, se on päätynyt lukuisiin retkeilyoppaisiin Keski-Suomen Must-see retkeilykohteisiin. Se on niin maisemalliselta kuin geologiselta arvoltaan mielenkiintoinen. Noin 800 metriä pitkän rotkon seinämät nousevat 10–20 metriin. Rotkon leveys on 30–40 metriä. Valittelen itselleni, että näin pimeässä ja huonoilla kengillä minulla ei ole mitään asiaa Hitonhaudan alueelle. Tehokkaat ajovaloni saisin kyllä käsivaloiksi, jos päätyisin jalkautumaan. Paikan lähelle pääsee Hitonhaudantietä pitkin, mutta loppumatkasta on moottoriajoneuvolla ajo kielletty.

Laskettelen Valkolasta suoraa ja päällystettyä Valkolantietä alle kilometrin ja näen kääntymisestä muistuttavan varastohangaarin. Myös tienviitta osoittaa Hitonhaudalle. Poljen hiekkaisen maankaatopaikan läpi. Hiekkaiset alueen avoimet kukkulat ja dyynit ovat usvan peitossa. Jatkan suorarivisten talousmetsien lomassa ja jälleen iso Hitonhauta -kyltti yllättää. Tässä kohtaa harkitsen poikkeamaa. Horisontin taakse laskeneen auringon valoa on vielä hieman jäljellä, mutta se ei riittäisi paluuseen. Teen päätöksen jättää Hitonhauta seuraavaan kertaan, kun olen aikaisemmin liikkeellä. Jatkan matkaa ja metsän siimeksessä olevan järven pinta tuikkii viimeisiä taivaan oranssihtavia sävyjä puiden lomasta. On rauhallista. Tie kapenee jälleen ja reunat metsiköityvät tiheiksi. Mutkittelen hämärässä metsässä hetken ajan. Edessäni alkaa pitkä suora, jonka loppupäässä siintää valtaisa mäki metsän katolle. Alan kavuta porrasmaista mäkeä ylös. Jyrkkyyttä on, mutta nousu taittuu pikkuhiljaa. Vaikuttaa, että olen kiivennyt reitin korkeimmalle kohdalle. Puuskutan ja vedän hetken happea. Tien keskelle jähmettynyt lintu lehahtaa yllättäen läheisen puuston suojaan.

Villisti kasvavan metsämaiseman vastapainona on raivattuja hakkuuaukeita. Niiden alaston rajuus muistuttaa pohjoisen korpimaisemista ja todellisista erämaista.  Metsänkasvu ei ole onnistunut palauttamaan puita mäelle. Muutama pystyyn jätetty koppelo muodostaa terävälinjaisia siluetteja taivasta vasten. Siellä täällä pilkistää myös rakennuksia. Mäkikylä -nimestä voi päätellä, että harvojen rakennuksien jälkeen alkaa alamäki. Pudottelen Vehniää kohti. Reitillä on helppo pysyä, sillä risteyksissä oikea suunta näyttää aina ajettavimmalta.

Vehniän Iso-Hirvasen järven länsipuolinen maasto on hankalaa, tasaisia kohtia on vähän. Rinteille on rakennettu pikkumökkejä laikuttamaan mutkittelevan kylätien molempia puolia. Äänimaisema muuttuu hiljaisesta metsästä uuteen: alkaa kuulua raskasta moottorin huminaa ja ujeltavaa ääntä metsän takaa. Tasaisesta, mutta kaukaisesta liikenteen kohinasta päättelen, että lähestyn Nelostietä ja Vehniää.

Vehniä ja retkipyöräilyn ekonomia – päätös paluusta

Laskeudun metsäiseltä mäeltä tasaiselle niittyaukealle. Näen Nelostien risteävän menosuuntani kanssa ja täyspitkät sivuvalaistut rekka-autot suihkivat pikatiellä molempiin suuntiin. Rekoista kuuluu ujeltava ääni, joka muistuttaa minua aikaisemmista Euroopan pyöräretkistäni. Kuvittelen, että moisen massiivisen ajoneuvon näkeminen aikaisemmilla Mäkikylän metsäteillä puulastissa olisi ollut uskomaton tapahtuma, kun pimeä metsä valaistuisi tiellä kulkevan valonlähteen ansiosta. Alitan nelostien autolla ajettavan rummun läpi ja ajelen yöhön hiljentyneen kylän poikki pohjoiseen. Vehniä on Laukaan kunnan suurin kylä, jossa asuu noin 1000 asukasta. Sadat taloudet ovat levittäytyneet laajalle alueelle valtatien molemmin puolin. Laukaan torpparikylästä historiallisen kauppareitin varrelle kehittynyt Vehniä on edelleen pikatien ansiosta helppo saavuttaa. Voin kuitenkin kuvitella, että pienemmille kyläteille kääntyvä ja sieltä tuleva liikenne on aiheuttanut liikenneturvallisuuteen haasteita historiassa, kun kylän läpi on pyyhkinyt tuhansia, ellei kymmeniätuhansia moottoriajoneuvoja päivittäin. Liittymiä on onneksi rakennettu. Vuoden 2022 alusta alkaen Vehniälle on Jyväskylästä päässyt koko matkan moottoritietä pitkin. Täältä olisi myös helppo lähteä kauemmas maailmalle, sillä olen Tikkakosken lentoasemasta vain viiden kilometrin päässä.

Ihmettelen hetken uutuuttaan kiiltävää infraa ja mietin, miten logistiset ratkaisut muuttavat alueiden historiaa ja mielenmaisemaa. Siirryn nelostien ylittävälle sillalle ja katselen kaukaisuuteen jatkuvaa kirkkaasti valaistua moottoritietä. Tehokas infra on elintärkeää kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Nelostie luo merkittävän kontrastin hiekkaisten, mäkisten ja metsiköitten pimeydessä kiemurtelevien tukkiteiden vieressä. Tuntuu hetken siltä, että olisin polkaissut uinuvan Vehniän kylätien läpi tulevaisuuden pikatielle.

Katson karttaa. Ilta on kääntynyt jonkin aikaa sitten yöksi ja auringonvalo on kadonnut. Pyöräile kylille -reitti jatkaisi takaisin Laukaaseen noin 15 km kun laskeutuisin Alapohjantietä vähän ja lähtisin päällystetyllä suoralla kohti itää. Huomaan pienen kylmyyden vaivaavan. Lämpötila on enää noin kymmenen celsiusastetta. Alan näkemään valinnoissani ekonomisia piirteitä. Retkipyöräilyhän on ekonomiaa eli matkan taloudellisten tekijöiden laskemista. Ekonomisessa ajattelussa on otettava huomioon kilometrit, mäet, nopeus ja niiden suhteuttaminen jaksamisen, eväiden ja nesteen riittämiseen – jopa paristojen ja akkujen riittämiseen. Laskelmissa on myös otettava mukaan tällä kertaa lämpötasapaino ja oma motivaatio. Alapohjantien risteyksestä on suora ja mukava pyörätie lähes Jyväskylään asti. Se olisi vain 21 kilometriä. Jos kääntyisin Laukaaseen, minulla menisi vielä kaksi tuntia ja kotimatka pitenisi 15 kilometriä. Laukaaseen johtava tie on leveä ja päällystetty. Sen varrella on kuitenkin lähinnä tasaisesti metsää ja Peurungan golfkenttä. Kuu loistaa ja valaisee risteysaluetta. Teen päätöksen jatkaa kotiin. Yhteismatkaa tulisi kertymään noin 75 kilometriä, joka on jo mielestäni mukava retkimatka. Olisin voinut tehdä osan matkan siirtymästä bussilla, mutta tällä kertaa päädyin ajamaan Jyväskylästä Laukaaseen. Nyt kun toistan itselleni kysymyksen, onko mitään järkeä enää painella kuunvalossa tuttua tietä Laukaaseen, päädyn valitsemaan suoremman kotiinpaluun, koska kylmyys alkaa vaivata toden teolla pysähdyksissä.

Etenen suurella vauhdilla tasaista ja sulavaa pyörätietä Alapohjantien vierellä. Nautin valinnastani. Usva ja valot luovat tielle eteerisiä ja kelmeitä valoilmiöitä sumuharsoon. Peltojen ylle on muodostunut kevyt usvavaippa, ja katuvalojen valaisemat kosteat usvaseinämät luovat rytmitystä. Ohitan Tikkakosken ja paahdan sileää pinnoitetta retkeni kovimmilla nopeuksilla. Ajattelen lämpimän suihkun kautta nukkumaan pääsemistä.

Laukaan luoteiset maisemakylät – retkireitti on ollut miellyttävä ja mukavalla pyörätiellä etenen niin automaatiolla, että voin summata retken kokemuksia ja ajatella mielessäni alueiden kehittymisen kaarta. Retki on ollut mielenkiintoinen ja tarjonnut hyviä kokemuksia. Aina ei mielestäni tarvitse lähteä polkemaan valoisan aikana. Pimeäajo laajentaa retkipyöräilijän kokemusmaailmaa. Pimeys ja yön rauhallisuus luo perspektiiviä pyöräilyn elementteihin: lämpöön, valoon, liikenteeseen ja ääneen. Yöllinen pyöräretkeily opettaa arvostamaan päivän vaiheiden moninaisuutta ja olemista läsnä muuttuvassa hetkessä.

Juhon blogi: Muuratjärven kyläkierros

Juhon blogi: Muuratjärven kyläkierros

Muuratjärvi on ainakin muuramelaisille kovinkin tuttu järvi naapurissa. Kalaisa järvi sijaitsee Muuramen länsipuolella ja se laskee vettä Muuramenjoessa Muuramen kaupungin kyljessä Päijänteeseen. Järvi jää Muuramesta katsottuna Muuramenharjun taakse länsipuolelle, itse harju on padonnut järven nykyiselle sijalleen. Järven kiertäminen on monipuolinen kokemus keskisuomalaisesta tiemaisemasta. Kierron varrella näkee monenlaista tietyyppiä ja matka voi parhaimmillaan antaa perspektiiviä seudun historiaan.

Alkumatkan suunnittelu / siirtymä ja kierto

Muurame toimii hyvänä tukialueena kiertoon ja matkaeväät ja valmistelun voi tehdä helposti Muuramessa. Muuratjärven ympäri voi ajaa molemmin kiertosuunnin. Itse ajoin vastapäivään, sillä pyöräilin Jyväskylästä Ronsuntaipaleentietä Isolahteen ja jatkoin mäkistä taipaletta järven pohjoispuolelle. Näin ollen matkaa kertyi itselleni koko kierrossa noin 55 kilometriä Jyväskylän keskustasta. Isolahdentietä en ajanut, sillä siirtymä Muuramesta takaisin Jyväskylään Vanhan nelostien kautta on suorempi reitti.

Vaihtoehtoisesti kiertoon voi tulla Jyväskylästä lyhyellä linja-automatkalla; linkit 14 ja 21 kulkevat Muurameen. Myös Korpilahden suunnalta voi lähteä kiertämään järveä ja halutessaan jättää Kuusaanmäentien länsi-itäsuuntaisen tien raskaat hiekkamäet kokematta.

Matkakokemus

Lähden matkaan aurinkoisena iltana. Jyväskylän keskustan festarihumu saa minut liikkeelle ja lähden kaupungin hulinaa karkuun rauhalliselle Muuratjärven kyläkierros -hankereitille. Teen siirtymän Jyväskylästä Isolahteen toisesta reitistä tuttua mäkitaivalta. Tällä kertaa reitti tuntuu lyhyemmältä, kun ajattelen sitä vain siirtymänä, enkä itse reittinä. Isolahden bussipysäkillä päätän pukea tuulipuvun. Varsinaisesti olen virallisella Pyöräile kylille -hankkeen Muuratjärven kyläkierto -reitillä vasta nyt, vaikka olenkin jo matkannut kymmenisen kilometriä.

Lähden Saukkolaa ja Tikkalaa kohti. Ensimmäinen pitkä alamäki pudottelee Isolahdelta kohti Saukkolaa ja ylittää Muuratjärveen virtaavan Myllyjoen. Tuulipuvun vasen hartia alkaa räpättämään tuulessa. Säikähdän kovaa ääntä ja naurahdan itselleni. Maantie kulkee tyypillisessä metsämaisemassa ja peltojen viertä eteenpäin.

Mäkitaival ja tierakentamisen ihmeet

Saukkola ei juuri tunnu kylältä. Satunnaisia harvoja maataloja pilkistää siellä täällä. Pyörällä etenee mukavasti Saukkolan läpi ja nopeus on kova, kunnes pellon jälkeen tie lähtee kaartamaan nousuun. Huomaan 7 % mäkinoususta kertovan varoitusmerkin. Minua tämä ei hetkauta, sillä mäki ei näytä kovin jyrkälle. Mäki voisi olla huomattavasti jyrkempi, ellei tien suunnittelupöydissä mäkeä olisi päätetty ylittää kallioleikkauksen avulla.

Tie näyttää juuri siltä, että maaston mäkeen on kaiverrettu mahtipontisella työkalulla kunnon kanjoni. Kanjonin molemmin puolin olevat kallioseinämät kohoavat ainakin 5 metrin korkeuteen Sutolanmäen rinteillä. Kallioleikatun tien molemmin puolin on kaiverrettu kohtalainen oja. Ilmeisesti siltä varalta, jos seinämien lohkareet pääsisivät liikkumaan roudan jäljiltä ja rojahtamaan irti seinämästä. Ajatus vyöryvistä järkäleisistä lohkareista puistattaa hieman. Palaan muistoissani Monte Negron Dinaaristen alppien rinteille. Noille korkeille vuorille rakennettuihin tunneli- ja rinneteihin, jossa kallioleikkausten jyrkät, lähes kohtisuorat ja jopa tien päälle kovertuvat seinämät ja tielle seinämiltä pudonneet irtolohkareet herättivät todellista jännitystä.

Katselen jälleen tien reunamia kivutessani ylöspäin. Samankaltainen, mutta massiivisempi, ja itseasiassa koko Suomen massiivisin, kallioleikkaus syntyi 2020-luvulla Kirri – Tikkakosken välille, josta kalliota ja maa-ainesta revittiin luonnosta irti noin 1,2 miljoonaa kuutiota, kun päätöksissä päädyttiin tunneleiden sijaan kallioleikkauksiin. En osaa arvioida polkemani kallioleikkauksen massiivisuutta mutta se on ainakin moninkertaisesti pienempi verrattuna Kirrin leikkaukseen.

Saavutan rehkinnän jälkeen tasaisen kohdan ja pääsen kallioleikkauksen kanjonista pois. Tie jatkuu selvästi luonnottoman tasaisesti seuraavankin mäen rinteelle. Tässäkin kohtaa tieinsinööri on voittanut mäen. Maantie jatkaa muuta maastoa korkeammalla. Näkymät puiden yli Muuratjärven pohjoiseen Saukkolanlahteen vaikuttavat. Metallisen tien suojakaiteen takana lähinäkymä putoaa ainakin 10 metriä louheista ja murskeista pengerrinnettä metsikköön. Maantien maastoon piirtäneet ammattilaiset ovat selvästi päätyneet maisemaa muokkaaviin ratkaisuihin ja lyhyt osuus on hämmästyttävän irrallinen muuhun reitin tieosuuteen verrattuna. Jatkan etenemistä rennosti ilta-aurinkoista Saukkolandentietä. Maatalon isäntä heilauttaa kättä tervehdykseksi, heilautan takaisin hymyillen ja soitan kelloa. Talot ja pihapiirit alkavat laikuttamaan tiheämmin tienviertä. Ohitan pian Tikkalan nimikyltin.

Tikkalan keskus

Tikkalan kylän keskusta sijaitsee kolmen tien risteyksessä Muuratjärven länsipuolella. Kylä on saanut nimensä alueen ensimmäisestä talosta Tikkalasta, jonka historia vie kauas 1500-luvulle. Erikoisin piirre keskittymässä on edelleen toiminnassa oleva K-Market kyläkauppa ja yhden pumpun bensa-asema. Alueen palvelukanta on siis huomattavasti lähipitäjiä korkeammalla. Lähimmät kaupat löytyvät Muuramesta, kymmenen kilometriä linnuntietä järven toiselta puolelta. Näillä metsätaipaleilla kauppavalikoima on ylellisyyttä. Suunnittelen visiittiä ja kirjoitan mieleni ostoslistalle ainakin jäätelöä.

Tikkalan Mehtosen kauppa on maanantaista sunnuntaihin auki puoli kuuteen. Itse olen armottomasti liian myöhässä kaupan ovella. Taukojäätelö jää haaveeksi. Ihmettelen hetken Tikkalan keskittymää risteyksessä. Kilometriopasteet näyttävät Jyväskylään, Korpilahdelle ja Petäjävedelle. Valitsen suunnan Korpilahdelle. Tiedostan, että seuraavan kerran näen Tikkalan kaltaisia palveluita Muuramessa.

Hiekan ja kuoppien peltotie

Heti Tikkalan keskittymästä lähtiessä tie muuttuu hiekkatieksi. Raju tien leveyden kattava vesiuurre yllättää niin, että joudun jarrut pohjassa pysähtymään kanjonin äärelle. Potkaisen jalan uurteen yli. Ehdin juuri ja juuri jarruttaa. Kovassa vauhdissa olisi käynyt huonosti. Tien pinta on muutenkin kuin pommituksen jäljiltä. Koko tien levyiset nimismiehenkiharat” ja kumpareenomaiset töyssyt hyppyyttäisivät minua hallitsemattomasti, jos päästelisin alamäkeen täysillä. Sateen valuma on päässyt uurtamaan muuallekin syviäkin hiekkakanjoneita, joiden ylittämisessä on syytä jalkautua, laskettelen mäkiä varovasti kuoppia väistellen. Kerran täräytän kaarteessa kuoppaan. Kiitän pyöräni renkaita kiitettävästä tartunnasta tiehen kun pysyn pinnassa kiinni. Tien vaatima valppaus pitää hereillä. Muutakin liikennettä kulkee tiellä satunnaisesti.  Yritän kuvitella töyssyistä tietä pimeällä aivan liian kovaa mutkista ajavan auton alla – rallikuski ehkä pitäisi auton hallinnan, tavan kaahari päätyisi ojaan.

Tikkalan kyläkeskuksesta Korpilahden suuntaan on laajoja, kauniisti kumpuilevia peltoja ja komeita maataloja. Näiden aktiivisten maatilojen toiminta on varmasti luonut perusteet Tikkalan nykyiselle aktiivisuudelle. Yhden pellon kultaisena jatkuva kumpuilevat palstat ovat ilta-auringon kultaamana erityisen kauniita. Kuljen läpi Ohelanaukeen, joka on aktiivinen maatalous- ja majoitusalue, josta ei maaseutuidylliä puutu. Tiluksilta löytyy vanhaan maitohuoneeseen rakennettu YMIS käsityöläispanimo. Voisin kuvitella itseni joskus yöpyvän täällä ja katsella latopirtin ikkunasta avautuvaa kaunista peltomaisemaa siemaillen Ohelanaukeen myymälästä napattua olutta. Jatkan Ohelanaukeen reunamille. Mieleni harhailee maaseutuidyllissä, kun katselen ilta-auringossa paistattelevia lehmiä kaukana pellolla. Yhtäkkiä toisella puolella puuston ja heinikön seassa rapisee eriskummallisesti… Mäyrä pujahtaa tielle! Mustavalkoraitainen otus sujahtaa ojan heinikosta tielle ja köpöttelee hetken tien laitaa hypäten myöhemmin metsään omille poluilleen. Teen nopean ohjausliikkeen vaistomaisesti etäämmälle, vaikken uskokaan mäyrän hyökkäävän eteeni enää. Olen aiemmin säikähtänyt lepikoista eteen lehahtavia metsälintuja ja metsän siimeksessä rymyäviä hirviä, mutta mäyrän näkeminen oli uusi kokemus!

Mystinen metsätaipale

Pyörittelen hiekkataipaletta eteenpäin metsiin nousevan mäen suuntaan. Mäkeä noustessa sivupeilistä välähtää hetken päivän viimeinen auringonvalo takanani peltomaisemien takaa. Tie vie minua metsään ja aurinko laskee mailleen. Laitan ajovalot päälle. Metsässä laskettelen viileitä laskuja ja väistelen kuoppia kovassa vauhdissa. Ohi vilahtaa jonkinlainen saha tai myllyrakennus pimeässä notkossa. Näyttää hieman karmaisevalta. Etenen pimenneessä metsässä yllättävän nopealla vauhdilla. Ylitän lyhyitä kumpareita, edellisen alamäen vauhdilla pääsee seuraavan kumpareen päälle. Kuvittelen, että jos pysähtyisin, joutuisin suomalaisessa uskomusperinteestä peräisin olevaan metsänpeittoon eli tilaan tai paikkaa, johon luonnossa kulkeva ihminen voi joutua eksyessään, vähän niin kuin alueen satunnaiset hylätyltä vaikuttavat vanhat rakennukset. En kuitenkaan ole eksynyt. Tie saa hetken ajan päällystettä. Vihtalahden sinipohjainen nimikyltti on vaurioitunut. Huomaan, että alueen muutkin opasteet ovat kokeneet jonkinlaista vahinkoa. Ehkä alueella on jonkinlaista juroa mystiikkaa.

Lisään kierroksia matkan mystiikkaan ja päätän polkea Muurameen opastavan viitan ohi parisataa metriä, sillä muistan geokätköilyharrastukseni kautta, että alueen metsään on hylätty raitiovaunuja. Siis ihan oikeita raitiovaunuja, joiden tarinan voi lukea YLEltä. Ilmeisesti vaunut on kärrätty 50-luvulla metsään ja ajatettu niin pitkälle pöpelikköön kuin veto on kuljetuskalustossa riittänyt. Jätän pyörän päätieltä poikkeavalle pienelle metsäpolulle. Tarvon hetken polulla kohti kätköpaikan koordinaatteja. Huomaan, että sukkani kastuvat. Suomaista kosteikkoa ei kannata tarpoa reikäisillä pyöräkengillä. Päätän jättää kätkön ja raitiovaunut toiseen kertaan. Polkaisen pyörän pois metsästä ja käännyn tulosuuntaani. Olen taas maantiellä. Jos jatkaisin eteenpäin, päätyisin Korpilahdelle. Muurameen johtava opaste johtaa hiekkatielle, joka on jo nopealla vilkaisulla todella hurjassa kunnossa verrattuna aiempaan. Toivotan lystikästä matkaa itselleni, kun huomaan tien muuttuvan koko ajan radikaalisti huonompaan suuntaan. Muutama vanhan ajan vettyneenoloinen aitta ja sammaloitunut kivimuuri näkyvät tien laidassa. Vihtalahti jää taakse.

Tie ei varsinaisesti ole kovin herkullinen pyöräiltäväksi, sillä pinta on heikkokuntoista ja mäet ovat rajuja. Tie on raskas ajaa, mutta vaihtoehtoinen reitti koukkaisi turhan kaukaa Korpilahdelta. Kiskon jyrkkää hiekkamäkeä ylös ja huomaan tien vierellä kyltin Havumäki ranchille. Skeittausta ja majoitusta tarjoava mielenkiintoinen alue on rakennettu keskelle koskematonta luontoa. En kuitenkaan tällä erää poikkea alueelle. Hiekkatie jatkuu vielä muutaman kilometrin. Viimeisen mäen harjanteelta edessäni avautuu peltomaisema ja näen pellon takana siintävän t-risteyksen sinipohjaiset kilometriopasteet. Tuskainen hiekkapätkä olikin lopulta lyhyt. Mäet tekivät kuitenkin tehtävänsä. Laskettelen huojentuneena päällystetylle maantielle. Myös synkeän oloinen metsätunnelma lakkaa.

Paluu päällysteelle

Etenen vauhdilla, kun saan taas päällystettä alle. Muuramen teollisuusalue lähestyy. Peltitehtaan suoralla saan vauhtia pyörälle. Kuulen, kuinka takaa lähestyy pärisevä moottorin ääni. Mopopojat ajavat vauhdilla ohitseni, ensimmäinen nostaa eturenkaan keulimiseen, toinen seuraa perässä. Turvaväli mopopoikien välillä on niin olematon ja vauhti on selvästi nostettu näyttämisen vuoksi korkealle. Toivon, ettei mitään kävisi pojille. Pojat käryttävät ohi ja pian pärräävä ääni hiipuu edessä siintävän käännöksen taakse ja sekoittuu Ysitien satunnaiseen meteliin.

Ylitän rauhallisen Ysitien ja käännyn Muuramen teollisuuskylää kohti. Rakennuskanta tiheentyy jälleen. Pihapiireissä tehdään kaikenlaisia ilta-askareita. Yhden autotallin edustalla mies korjaa veneen perämoottoria selällään makoillen lamppu suussaan. Hän ei noteeraa ohipyöräilyäni. Pian Harvian tehtaat vilahtavat ohi ja pyörätie Muuramen keskustaan alkaa. Polttoainevaunullinen juna kolistelee ylitseni Teollisuustien ylittävällä rautatiesillalla. Matkan loppu alkaa tuntua. Myös jaloissa alkaa tuntua, kun poljen Muuramenjoen yli Muuramen keskustaan. Muuratjärvi on kierretty ja hengähdän hetken Muuramen keskustassa ennen paluumatkaa Vanhan nelostien kautta. Kesäilta alkaa hiljalleen kääntyä yöksi ja palaan yön rauhallisuudessa Jyväskylään, jossa festarit edelleen pauhaavat. Ajattelen, että olipa hieno kokemus käydä rauhoittumassa metsien ja mäkien teillä. Kotimatkalla huomaan olevani tyytyväinen.