Lastipyörälainaamo sulkee ovensa

14.04.25 | Ajankohtaista, Yleinen

Lastipyörälainaamo sulkee ovensa kymmenen toimintavuoden jälkeen. Lainaamon kalusto on tullut käyttöikänsä päähän, eikä yhdistyksellä ole resursseja hankkia uusia pyöriä. Kiitos kaikille asiakkaillemme kuluneista vuosista!

Lastipyörälainaamo perustettiin vuonna 2015 osana JAPAn silloista liikkumisen ohjauksen hanketta. Lainaamon ideana oli tarjota asukkaille mahdollisuus testata sähköavusteisia lasti- ja sähköpyöriä omassa arjessa. Parhaimmillaan lainaamossa oli kaikkiaan 15 erilaista pyörää sekä kaksi peräkärryä.

Pyörien lainaaminen oli alusta alkaen maksutonta ja kokeiluluontoista, niitä ei saanut jatkuvampaan käyttöön. Pyörien lainaaminen oli asukkaiden keskuudessa hyvin suosittua ja pyörien käyttöaste olikin kaikkina vuosina noin 80 %. On laskettu, että lainaamon pyörillä ajettiin kaikkiaan yli viisi kertaa Suomen ympäri! Lastipyörälainaamon mahdollistaman pyöräkokeilun myötä moni lainaamon asiakas hankki itselleen oman sähköpyörän tai lastipyörän.

Lastipyörälainaamo toiminta oli osa Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n kestävän liikkumisen hankkeita, jotka saivat rahoituksensa Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustuksista. Lainaamoa pyöritettiin yhteistyössä Kansalaistoiminnankeskus Mataran aulapalveluiden kanssa.