1.08.2020 | #Kestävä asuminen, #Kierrätys
Lajitteluastiakokeilu toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n kanssa. Kokeilun aikana testattiin, miten keittiön lajitteluastioiden päivittäminen asianmukaisiksi sekä asukkaille annettava jäteneuvonta vaikuttavat jätteiden lajitteluun ja syntyvän sekajätteen määrään taloyhtiössä. Kaiken kaikkiaan lajitteluastiakokeilu onnistui hyvin. Kokeilun tulokset antoivat viitteitä siitä, että asuntojen asianmukaiset lajitteluastiat ja jäteneuvonta edistävät asukkaiden lajitteluhalukkuutta. Jätteiden lajittelu tulisikin huomioida jo asuntojen rakennus- tai remontointivaiheessa ja suunnitella sitä varten toimivat ratkaisut. Lisäksi riittävän selkeä ja kattava lajitteluohjeistus on tärkeää lajittelun onnistumisen kannalta.
Kokeilu toteutettiin vuonna 2020 osana Jyväskylän kaupungin Circwaste -hanketta.
7.11.2018 | #Kestävä kuluttaminen, #Kierrätys
Siivouspäivä 2.0 -kokeilussa testattiin keskitettyä myymättömien tavaroiden lahjoituspalvelua kirpputoritapahtumien yhteydessä. Palvelua hyödyntämällä kirpputorimyyjiltä säästyi aikaa ja vaivaa myymättömien tavaroiden käsittelyssä. Kokeilu toteutettiin 2018 yhteistyössä Sovatek-säätiön kanssa.
Kokeilu oli osa Jyväskylän kaupungin Circwaste – Jyväskylän käyttäjälähtöiset kokeilut -osahanketta.
7.10.2018 | #Kierrätys, #Kiertotalous
Puutarhajäte mullaksi -kokeilussa testattiin keskitettyä puutarhajätteen keräystä ja mullan tuontia omakotitaloalueella kerrostaloyhtiöiden tapaan. Lisäksi pilottialueella järjestettiin kompostointiluento sekä kysely, jolla selvitettiin asukkaiden kokemuksia kokeilusta ja tarvetta kokeilun palveluille jatkossa. Kokeilu toteutettiin keväällä 2018 yhteistyössä Mustankorkea Oy:n, Mäyrämäen ja Mustalammen asukasyhdistys ry:n ja Kuljetusliike Anssi Antikainen Oy:n kanssa.
Kokeilu oli osa Jyväskylän kaupungin Circwaste – Jyväskylän käyttäjälähtöiset kokeilut -osahanketta.
1.08.2016 | #Kierrätys
Esikoululaisille suunnattu ympäristökasvatuskampanja tutustutti lapset jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen toiminnallisen tarinan, draaman sekä laulun keinoin. Tavoitteena oli herättää eskarit huomaamaan jätteiden lajittelun ja kierrättämisen tärkeys. Toimintatuokion aikana lapset pääsivät itse osallistumaan roskien keräämiseen ja lajitteluun. Näin sekajätesäkki saatiin kutistettua pieneksi pussukaksi.
Metsässä asuva ja ympäristön roskaantumisesta huolehtiva Anssu-peikko oli esikoululaisille suunnattu draamallinen hahmo, joka muistutti lapsia lajittelun ja kierrättämisen tärkeydestä. Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa kiertävä kierrätyskiertue tavoitti vuosien varrella yli 20 000 esiopetusikäistä lasta. Kiertue toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa vuosina 2006-2016 ja Mustankorkea Oy:n kanssa vuonna 2017.
1.08.2011 | #Kestävä asuminen, #Kierrätys, #Kiertotalous
JAPA ry kampanjoi keväällä 2009-2011 Rakentaminen ja Talotekniikka -messuilla rakennustarvikkeiden kierrätyksen puolesta. Kampanja toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja Työvalmennussäätiö Sovatekin toimipisteen EkoCenter Raksan kanssa. Yhdistys luennoi messuilla rakennus- ja remontointitarvikkeiden kierrätyksestä ja lajittelusta sekä kodinkoneiden energiamerkinnöistä ja jakoi informaatiota aiheesta omalla messuosastolla.
1.08.2008 | #Kierrätys, #Ympäristö
Hankkeen avulla haluttiin elvyttää hiipumassa oleva ympäristön siivoustalkoiden perinne, sillä ympäristön siivouspäivä on mitä parhainta käytännön ympäristökasvatusta. Hankkeen tavoitteena oli luoda toimintamalli, jonka avulla siivouspäiviä voidaan järjestää kouluissa turvallisesti ja helposti, sekä edistää toimintamallin käyttöönottoa aktiivisen tiedottamisen avulla. Hanke käynnistyi syksyllä 2008. Hanketta rahoitti ympäristöministeriö.